Konsultointiyritykset eivät pärjää ihanteellisimpien työnantajien listalla

Nuoret ammattilaiset haluavat, että työn ja vapaa-ajan välillä vallitsee tasapaino. Tämä on tärkein uratavoite ja on viimeisen viiden vuoden aikana vain kasvanut merkityksessä. Tämä voi olla osasyy siihen, että konsulttiyritykset menettävät sijoituksiaan Universumin ihanteellisimpien työnantajien listalla. Universum kysyi  4683 ammattilaiselta, minkälainen on heidän ihanteellinen työnantaja.

”Konsulttitaloilla tehdään tunnetusti pitkää työviikkoa, eikä tämä oikein sovi y-sukupolven uratavoitteisiin” selventää Universumin työnantajakuvakonsultti Jonna Wikman. ”Toisaalta, nuoret ovat kyllä valmiita tekemään paljonkin töitä, mutta esimerkiksi etätyön mahdollisuus on monelle erittäin tärkeää” Wikman jatkaa.

Tämä voi olla osasyy siihen, että konsulttiyritykset menettävät sijoituksiaan kaupallisen alan ihanteellisimpien työnantajien listalla. Kyseisellä listalla, nousijoita ovat niin kutsutut ”Big four”-yritykset. Kaikki neljä, PWC, Ernst & Young, KPMG ja Deloitte, nousevat sijoituksissaan. Listalla kolmen kärkeen nousevat kuitenkin suomalaiset yritykset.

 ”Suomalaiset yritykset ovat kestosuosikkeja kautta aikojen. Toisaalta esimerkiksi S-ryhmä panostaa paljon työnantajakuvaansa”, kommentoi Universumin maajohtaja Michaela von Wendt.

 Kolme ihanteellisinta yritystä nuorten kaupallisen alan ammattilaisten keskuudessa tänä vuonna ovat Fazer (1.), Kone (2.) ja S-ryhmä (3.).  Kone pitää ykköspaikkansa tekniikan alan nuorten ammattilaisten keskuudessa ja hissijättiä seuraa samat top seitsemät työnantajaa, kuin viime vuonna. Suomalaisten työnantajien suosio näkyy erityisesti tekniikan listalla, eikä kahdenkymmenen suosituimman työnantajan joukkoon mahdu täten monta ulkomaalaista työnantajaa. IT-osaajien keskuudessa Nokia pitää ykköspaikkansa, Microsoft ja IBM sijoittuvat toiseksi ja kolmanneksi. Vahvat nousijat IT-listalla on Reaktor Innovations ja S-Ryhmä.

Lue Helsingin Sanomien artikkeli aheesta 12.11.2010 tästä:

 Business
Company 2010 2009 Diff 10-09
Rank Rank
Fazer 1 1 0
KONE 2 5 3
S-ryhmä (SOK) 3 2 -1
Nokia 4 4 0
Finnair 5 3 -2
L’Oréal 6 8 2
Nordea 7 11 4
MTV MEDIA 8 N/A -
Suomen Pankki 9 14 5
Ernst & Young 10 24 14
Valio 11 16 5
Stockmann 12 6 -6
Suunto 13 7 -6
OP-Pohjola-ryhmä 14 9 -5
Accenture 15 21 6
Microsoft 16 14 -2
Finpro 17 18 1
Hartwall 17 13 -4
Paulig 17 20 3
Fiskars 17 N/A -
Sanoma 21 12 -9
Amer Sports 22 10 -12
Wärtsilä 22 26 4
YLE 24 21 -3
Fortum 25 24 -1
Sinebrychoff 26 27 1
Verohallinto 26 45 19
KPMG 28 30 2
PricewaterhouseCoopers 28 35 7
Neste Oil 30 28 -2
Alma Media 31 35 4
Deloitte 31 30 -1
Sampo Pankki 31 47 16
Puolustusvoimat 34 50 16
Finanssivalvonta 35 34 -1
Kesko 36 18 -18
McKinsey & Company 36 17 -19
Procter & Gamble 36 39 3
The Boston Consulting Group 36 23 -13
Unilever 40 42 2
UPM-Kymmene 40 53 13
Tapiola-ryhmä 42 28 -14
Valtiokonttori 43 30 -13
ABB 44 39 -5
SEB 45 64 19
Blue1 46 41 -5
IBM 46 35 -11
Kela 46 N/A -
Mars 46 78 32
Nokia Siemens Networks 50 43 -7

 

 Engineering/Natural Sciences
Company 2010 2009 Diff 10-09
Rank Rank
KONE 1 1 0
VTT 2 3 1
Wärtsilä 3 2 -1
Fortum 4 5 1
ABB 5 4 -1
Nokia 6 6 0
Pöyry 7 7 0
Metso 8 12 4
Neste Oil 9 10 1
Puolustusvoimat 10 13 3
Suunto 11 9 -2
UPM-Kymmene 12 16 4
Kemira 13 23 10
Suomen ympäristökeskus (SYKE) 14 15 1
Patria 15 11 -4
Finnair 16 17 1
Ramboll 16 24 8
S-ryhmä (SOK) 18 34 16
Orion 19 30 11
Fiskars 20 N/A -
GE Healthcare 21 30 9
Konecranes 22 14 -8
Sandvik 22 20 -2
Vaisala 22 8 -14
Outokumpu 25 25 0
Fazer 26 32 6
Ruukki 27 19 -8
VR-yhtiöt 28 39 11
YIT 29 29 0
Outotec 30 17 -13
Stora Enso 31 28 -3
Vacon 31 27 -4
Borealis Polymers 33 50 17
Helsingin Energia 33 38 5
Valio 33 45 12
Accenture 36 42 6
Microsoft 36 32 -4
IBM 38 44 6
Lemminkäinen 39 75 36
Shell 39 37 -2
Helsingin Kaupunki 41 40 -1
Pfizer 41 70 29
Tekes 41 22 -19
Siemens 44 25 -19
YLE 44 49 5
Bayer Schering Pharma 46 71 25
Ponsse 46 36 -10
Vattenfall 46 40 -6
Cargotec 49 46 -3
Lassila & Tikanoja 49 67 18
McKinsey & Company 49 50 1

  

 

IT
Company 2010 2009 Diff 10-09
Rank Rank
Nokia 1 1 0
Microsoft 2 2 0
IBM 3 4 1
F-Secure 4 3 -1
Reaktor Innovations 5 N/A -
Accenture 6 8 2
VTT 7 5 -2
Puolustusvoimat 8 6 -2
S-ryhmä (SOK) 9 23 14
Tieto 10 10 0
Digia 11 11 0
Suunto 12 8 -4
KONE 13 11 -2
Finnair 14 17 3
Logica 15 20 5
Patria 15 16 1
HP 15 15 0
Fujitsu Services 18 24 6
Nokia Siemens Networks 18 7 -11
YLE 20 14 -6

 

Lisätietoa  www.universumglobal.com

Category: Uncategorized

Tagged: , , , ,

Leave a Reply







Contact us

Jonna Sjövall
Country Manager
Mobile +358 50 349 06 02
Phone: +358 9 753 33 66
jonna.sjovall(at)universum.se


Linda Corin
Marketing & PR
Project Manager
Mobile +358 50 376 66 00
Phone: +358 9 753 33 66
linda.corin(at)universum.se

Universum Finland
Annankatu 31-33 C
FI-00100 Helsinki
Finland