Jun 7, 2010
Euroopan suosituin työnantaja on Apple
Euroopan suosituin työnantaja on Apple. ”Opiskelijat hakeutuvat yhä useammin innovatiivisiin yrityksiin, kuten Google ja Apple. Nämä kaksi ovat tyypillisesti esimerkillisiä kaikilla osa-alueilla, jotka tekevät työnantajasta houkuttelevan. Kyseiset yritykset esimerkiksi panostavat innovatiivisiin tuotteisiin, palveluun ja inspiroivaan yritysjohtoon” kertoo Universumin toimitusjohtaja Michail Kalinowski. Tulokset ilmenevät työnantajakuvan rakentamiseen ja -kehittämiseen erikoistuneen Universumin Euroopan-laajuisesta opiskelijatutkimuksesta, johon vastasi yli 21.166 opiskelijaa. Tutkimus käsittää yli 55.596 arviota työnantajista.
Applen kannoilla pysyy vahvasti Google, joka nousi ihanteellisimpien työnantajien listalle vasta vuonna 2007. Google erottuu edukseen omalaatuisella, innovatiivisella ja dynaamisella työympäristöllään. Konsulttitalot, kuten McKinsey ja Boston Consulting Group pitävät kuitenkin pintansa, sijoittuen kymmenen kärkeen kaupallisen alan listalla. Myös Coca-Cola Company ja LVMH ovat nuorten keskuudessa suosittuja työnantajia.
Kuitenkin, myös tekniikanopiskelijoiden keskuudessa jyräävät Apple ja Google, jättäen taakseen, aina aiempina vuosina korkeimmille sijoille yltäneet autoteollisuuden yritykset. Esimerkiksi BMW, Audi, Porsche, Ferrari, Toyota, Daimler, ja Volvo Group tippuvat sijoituksissaan. Poikkeuksen tässä ryhmässä tekee Volkswagen, joka nousee kolme sijaa päätyen sijalle 17. ”Viime vuosien aikana tekniikan alan opiskelijat ovat olleet erittäin kiinnostuneita autoteollisuudesta. Autoteollisuus on kuitenkin tänä vuonna saanut kaksi vahvaa kilpailijaa, nimittäin Applen ja Googlen, jotka pudottavat kolme suurta autoteollisuuden yritystä viiden kärjestä” Universumin globaali kehitysjohtaja Roger Manfredsson selventää.
Kaupallisen alan sekä tekniikan alan- listoilla opiskelijat siis miettivät uudelleen kantaansa ihanteellisimmista työnantajista, kun IT alan lista pysyy muuttumattomana viime vuodesta. IT opiskelijoille Microsoft sekä IBM nousevat jopa Applen edelle ihanteellisimpana työnantajana ja voikin todeta, että kyseiset yritykset houkuttelevat miltei koko Euroopan IT opiskelijoita. Microsoft ei houkuttele ainoastaan IT alan opiskelijoita, vaan myös humanistisen ja taiteen-alan opiskelijoita. IT alan lista todistaa, että alan opiskelijat suosivat yhä oman alansa yrityksiä ylitse muiden. Sama koskee luonnontieteiden opiskelijoita, joista useimmat hakeutuvat lääkealalle, jonka takia lääkealan yritykset loistavat kymmenen kärjessä.
Taloudellisesta tilanteesta huolimatta, opiskelijat Euroopassa arvostavat työn ja vapaa-ajan tasapainoa. Tämän ollessa opiskelijoiden mielestä työnantajan tärkein ominaisuus, nousee toiseksi tärkeimmäksi asiaksi mahdollisuus saada kilpailukykyisiä ja älyllisiä haasteita. Kolmanneksi tärkeimmäksi uraodotukseksi nousee kaupallisella alalla mahdollisuus saada kansainvälinen työ, kun taas samalla sijalla tekniikan puolella on turvattu työ. ”Uraodotukset Euroopan opiskelijoiden keskuudessa ovat pysyneet suhteellisen samoina viimeisen kolmen vuoden aikana. Maiden välillä on kuitenkin kiinnostavia eroja, sillä opiskelijat ovat erilaisia maasta ja kulttuurista riippuen” täydentää Kalinowski.


